Header image  
Elämää Bangaloressa ja Velloressa  
  Back
   
 Reissasimme paljon ja siksi aika kotona tuntui aina mukavalta. Johnilta ei huvitusta puuttunut.

Isovanhempien kanssa oli mukava katsella "nothing" :)) sängyn ja tuolin alta.

Näillä kahdella oli monen monta mukavaa hetkeä yhdessä ja mitä hassumpia leikkejä omilla säännöillä.

Cute boy! Puhelin soi melkein lakkaamatta tässä talossa! Ennen kokousta lapset selaavat laulukirjaa.

Pradip-serkku ja Arpit, sekä heidän juuri adoptoitu poikansa Anand. Arpit ja Anu sekä pikkuiset. Muut serkut ja täti.

Kokoontumisen jälkeen syötiin ja leikittiin.

Nuoria koolla sekä vähän vanhempia.

John ja Dogi olivat hyvä pari. John imitoi koiraa ja syötti herkkujaan hänelle sekä silitteli ja vaihtoi vettä välillä.

Kokoontumisen jälkeen suuntasimme taas Velloreen. Matkalla satoi.

Velloressa Hanna ja John kävivät mukavilla kävelylenkeillä. Hanna asui keltaisessa talossa ollessaan ensimmäisen kerran Intiassa.

Tänne liittyy paljon mukavia muistoja!

Puutarha kukoisti.

Välillä kävimme uimassa.

Oli ihana vilvoitella klo 9:30, kun lämpötila oli jo 32 astetta tähän aikaan päivästä.

Keskellä on kuva puusta roikkuvista kääröistä, jotka sisältävät lehmän istukoita. Tämän tavan uskotaan lisäävän hedelmällisyyttä.

Lisää serkkuja, tällä kertaa Velloressa. Söimme maittavan päivällisen täällä. Oikealla: kylässä veli Angamin luona.

Liikennettä Bangaloressa. Kaupunki kehittyy hurjaa vauhtia ja olisi ollut kiva ottaa kuvia aivan uskomattomista rakennuksista, mutta auton liikkuessa se oli mahdotonta. Helsinki näyttää ihan pieneltä kylältä tämän miljoonakaupungin rinnalla.

Onneksi Bangalorestakin löytyy vielä näitä toreja, ne luovat tunnelmaa! Setä Ataan auttoi meitä paljon!! Kiitos!

Viimeinen ilta ja paluu. Kuva Delhin kentältä. Kotona meitä odotti upea yllätys: koti siivottu, kukat kasteltu, pöytä koreana, voileipiä, kakku jne. Vanhempani, tätini ja isoäitini olivat käyneet Tampereella päivää ennen tuloamme.

Lämmin kiitos Yllätyksestä!